Kaivoin muutama viikko sitten esiin vanhan sykemittarin, pitkän tutkimisen ja paristojen vaihtojen jälkeen sain laitteeseen vielä jotain eloakin. On ollut mielenkiintoista seurata, kuinka nopeasti syke nousee kun saa sukset jalkaansa ja pääsee ladulle. Esimerkiksi kävelylenkillä syke ei vaan yksinkertaisesti nouse kovin korkealle, ainakaan minulla.

Olen monena iltana hiihdellyt Kankaanpään kuntoladulla, ihaillut välillä maisemia, puuskuttanut ja huohottanut hiki hatussa. Ja ennen kaikkea: nauttinut. Toisinaan tuntuu, että alkukankeuden jälkeen ei mitenkään malttaisi lopettaa, vaikka järki sanoo että pitäisi. Haaveena on vielä enemmän ehtiä tutkimaan seudun latutarjontaa. Vielä en ole uskaltanut tällä kunnolla kovin pitkälle lähteä vaikka puitteet ovat mitä parhaimmat. Ehkä kuntokin on jo vähän noussut, koska sykemittarin lukema on joskus ”vain 170” ja silti sukset vielä liikkuvat. Aluksi tuntui, että jos vielä yrittäisin hidastaa vauhtia, pysähtyisin.

Ladulla tulee samanlaisia vuoristoratafiiliksiä kuin muussakin elämässä, enkä tarkoita suinkaan maaston korkeuseroja. Aina ei hiihto suju suunnitelmien mukaisesti, sukset eivät pidä, tai on muuten voimaton olo. Silloin mennään sisulla vaan eteenpäin, ei kannata heti luovuttaa vaikka ei kovin hyvältä tuntuisikaan. Yleensä hetken kuluttua on jo voittajafiilis ja mielikin aurinkoinen, pelkästään siitä että on toteuttanut itsellensä asettamansa tavoitteen.

Vajaa viikko enää jäljellä tavoitteena olevaan LadySki-hiihtopäivään. Toivon, että kyseinen tapahtuma on vain välietappi kuntoilussa, ei suinkaan maali. Surullista, että lumet sulavat pian ja hiihtokausi päättyy luultavasti maaliskuun aikana, mutta sen jälkeen on aika jatkaa kuntoilua muulla tavalla. Kuin parhaimmalla hetkellä tulikin työnantajalta tieto koko kevään kestävästä kuntoilukampanjasta, joten toivon ja uskon, että motivaatiota on jatkaa kuntoilua ensi viikon jälkeenkin. Pitää siis asettaa itselleen lisää tavoitteita ja tehdä parhaansa niiden saavuttamiseksi.

Oman kunnon ja jaksamisen puitteissa on vain tehtävä töitä oman koneiston huoltamiseksi, kukin omalla tavallaan. Ja palkinto tulee sekin ihan omalle itselle, parempi kunto – varmasti parempi mieli. Ystävien ja työkavereiden kanssa voi viettää aikaansa myös kuntoilun merkeissä. Jokainen meistä voi kannustaa toisia ja samalla itsekin saada tukea. Nauttikaamme kaikki siis kuntoilusta kevätauringon paistaessa ja annetaan aikaa oman hyvinvoinnin edistämiselle.

Kevätterveisin,

Auli

Talvi on ollut sään suhteen hyvin erilainen kuin pari edellistä talvea. Tapaninpäivän myrskyn tuhoja saatiin huomata paikoin aika pitkäänkin. Jossakin kärsittiin sähkökatkoista, toisaalla kaatuneista puista ja useissa paikoissa molemmista. Ja kun vihdoin saatiin lunta sen verran että pääsi hiihtämään, valaistut ladut olivat vähintäänkin yhtä kadoksissa kuin oma kuntoni. Tällä hetkellä lunta on noin 20 cm ja lämpötila -24 astetta.

Muutamia kertoja olen käynyt kuntosalilla, se on sellaista puuhaa, että välillä itseänikin hymyillyttää. Varmasti ovat hyviä ja tehokkaita laitteita, kunhan osaa käyttää niitä oikein. Toisaalta tuntuu vähän hölmöläisen touhulta ajaa autolla kuntosalille, latoa euroja tiskiin ja riuhtoa itsensä hikeen, sitten suihkun kautta taas auton rattiin ja takaisin kotiin. Ehkä ajan voisi käyttää järkevämminkin, omakotitalossa on aina kotitöitä jossa voi käyttää lihaksiaan, vuodenajasta riippuen lumenluontia, polttopuiden pilkkomista, puutarhatöitä ja niin edelleen. Toisaalta kauan sitten kadonneita lihaksia kun yrittää löytää ja saada kuntoon, tarvitaan varmaankin mitä ihmeellisimpiä vempaimia avuksi.

Jo reilun kuukauden aikana olen huomannut ainakin seuraavan asian: selityksiä kyllä riittää. Milloin on liian vähän lunta, liian paljon pakkasta, liian pitkiä työpäiviä, liian paljon kotitöitä, liian vähän aikaa, liian sitä ja liian tätä. Tosiasiassa liikaa on vain selitystä, tekoja pitäisi olla enemmän! Monet näistäkin selityksistä on ihan keksittyjä, vaihtoehtojen löytäminen on useimmiten itsestä kiinni. Jos on liian paljon pakkasta ulkoiluun, voi mennä kuntosalille, edellyttäen että työpäivän jälkeen jokin paikka on vielä avoinna. Tai jos on liian vähän lunta, voi kipittää sauvojen kanssa pitkin kyliä.  Kovakaan pakkanen ei ole este ulkona liikkumiselle, kunhan pukeutuu asianmukaisin varustein. Suomen luonto on kaunis ja kuntoiluun soveltuva melkeinpä mihin vuodenaikaan tahansa. Miksi ei siis puhdasta luontoa käyttäisi harjoitteluun, ei huolta kellonajoista, tietä ja polkua riittää mihin aikaan tahansa.

Itse asun maaseudulla, runsaslumisenakin talvena tiet ovat aina hyvin ja ajoissa auratut. Vireässä maalaiskylässä puuhailee aina reipas talkoomies ”kapu”, joka on useimmiten ajanut kelkalla jo lähiseutujen ladut ennen ensimmäisen lumiauran tuloa. Ei siis voi vedota siihenkään, ettei voi hiihtää kun ei ole latuja… Ladut on yleensä aina kunnossa kun päivä valkenee.

Saimme ohjeeksi harjoitella pitkään ja matalalla sykkeellä, siinäpä onkin haastetta kerrakseen kun pulssi huitelee jo toista sataa siinä vaiheessa kun on vasta saanut monot jalkaansa. Syke on harjoituksen aikana todella korkealla, mutta ehkä se siitä laskee samassa suhteessa kun kunto nousee, toivottavasti.  Haasteita siis riittää, mutta niistähän me saamme onnistumisen iloa, joten motivaation pitäisi olla vielä sykettäkin korkeammalla – ja onhan se.

Talviterveisin,
Auli